Avoluokka korkattuna

Vaikka kirjoitettua ei ole tullut, niin ihan niin laiskoja ei olla kuitenkaan oltu kun saattaisi olettaa.

Kesä on treenattu, treenattu ja treenattu ja elokuussa startattiin avoluokka.

Ensimmäisestä kokeesta saatiin AVO2, 253,5 pistettä herra Goran päättäessä karauttaa esteelle, kun piti merkkiä kiertää. Olin myös unohtanut oman kapulan kotio, niin nouto meni vähän häslingiksi, kun tuota meidän hienostelijaa ällötti ottaa vieras lismakapula suuhunsa. Luokkavoitto kuitenkin ja komeat palkinnot.

Seuraava koe ei mennyt ihan niinkään hyvin. AVO2, 252,5 pistettä. Nouto meni aivan pelleilyksi ja lopulta nollille. Kyseisen kokeen jälkeen ei noudon kanssa ole ollut mitään ongelmia.
Liikkeestä istumisessa jouduin antamaan olkani yli toisen käskyn kun herra jäi seisomaan. Estettä kopsautti toisella etujalallaan.

Ei kahta ilman kolmatta, vai kolmas kerta toden sanoo?
Onneksi jälkimmäinen!!
Kolmas koe menikin sitten ihan OK. Tulos saatiin, vaikka muuten en suoritukseemme olekaan tyytyväinen, Gora ei ollut satasella tekemässä mikä näkyy mm. kokonaisvaikutuksessa.
AVO1 289 pistettä, kp ja palkintopallilla kökötettiin kolmansina. Kaukojen ensimmäisessä istumisessa jouduin antamaan toisen käskyn.

Seuraamiset on ollut kaikissa kokeissa aivan järkyttäviä ja semmoinen tekemisen meininki puuttunut. Tavoite oli saada koulutustunnus tänä vuonna, mutta se jää haaveeksi - jonka toteutumatta jääminen ei kyllä edes harmita. Pääasia, että avoluokka edes korkattiin tänä vuonna. Vähän olen miettinyt, että ehkä parissa kokeessa voisi vielä tälle vuodelle käydä, mutta katsotaan nyt mihinkään en ole vielä ilmoittautunut.

Kesäterveiset laiskimuksilta

Me ollaan oltu niiiiiin laiskoja ettei tosikaan! Yleensä sitä on aina kevään tultua oikein puhkunut intoa ja uusia ideoita/tavoitteita. Nyt ei. Ollaan vaan völjytty päivästä toiseen ja tavoitteellinen treenaaminen on unohtunut täysin. Tai ei se mitään unohtunut ole, ei vaan ole tippaakaan kiinnostanut. Olen kyllä ollut koko alkukesän tiiviisti töissä ja tuo meidän yläkerran remontointi väsyttää ja ärsyttää, ihan vain näin muutamia (teko)syitä mainitakseni.
Aikaa ollaan kulutettu uimalla, lenkkeilemällä, pyöräilemällä ja makaamalla pihalla.

Kaverikoirailu sentään kerettiin aloittaa ennen KK toiminnan jäämistä kesätauolle ja se oli kyllä niin hauskaa ja  innostavaa, että sitä jaksaisin touhuta vaikka mikään muu ei kiinnostakaan. Gorakin oli keikallaan niin elementissään 💚
Seuraava keikka onkin sitten elokuussa, kun menemme Hämeenlinnaan elomessuille rapsuteltavaksi, maltan tuskin odottaa : )

Treenattu ei siis olla. Ei ainakaan siinä määrin ja sillä tasolla kun olisi pitänyt. Kaksi eri tokokoettakin on jo ollut ja mennyt, enkä tehnyt elettäkään ilmoittaakseni meitä sinne vaikka niin oli talvella suuret suunnitelmat. Olen viime aikoina paljon pohtinut tavoitteitani ja sitä haluanko enää edes käydä kokeissa ja harrastaa tavoitteellisesti. Sitä entistä intoa ja poltetta lajiin ei ole näkynyt eikä kuulunut, joten ei kai ole mitään järkeä jatkaa jos homma on kuin suossa tarpoisi...
Toissapäivänä lopulta raahauduin treenaamaan ihan oikeasti, oikein asiaan kuuluvan treenisuunnitelman kera. Lähteminen ärsytti, mutta kyllä se tuttu pieni into sieltä jostain nousi, kun huomasin Goran osaavan ja kun näki kuinka innoissaan se oli päästessään hommiin.
Kotona mietin pari tuntia ja ilmoitin meidät kokeeseen. Samantien, kun ilmo lähti innostuin ihan tuhottomasti. Minä joka jännitän kokeita/näyttelyitä/ihan kaikkea, en malttaisi odottaa koepäivää 😁 Treenisuunnitelmaa olen värkkäillyt ja mieli on rennon innostunut. Tavoite on, että vuoden loppuun mennessä voidaan Goran nimen eteen liittää TK2. Katsotaan kuinka meitin käypi.

Hemuli ainakin nauttii kesästä! 

Welcome aboard Umppa

Niin... ja mitähän mä juuri kirjoitin siitä ettei meille todennäköisesti ole Nellan jälkeen enää pupua tulossa...

No, se oli rakkautta ensisilmäyksellä!

Joten toivottakaamme kaikki tervetulleeksi Umppa 9 viikkoinen kääpiöluppa poika. Rohkein kani-kakara mikä tässä taloudessa on asustanut. 

Toissa viikolla poikkesimme naapurikunnan eläinkaupassa ja tämä ihanuus törötti siellä siskojensa kanssa. Eipä sitä tullut kovin kauaa mietittyä, kun olin jo varausmaksua maksamassa. 

Ei ole lainkaan minun tyylistäni toimia näin nopealla aikataululla minkään eläimenhankinnan suhteen, eikä varsinkaan eläimen ostaminen eläinkaupasta. Aikaisemmin olen ainoastaan akvaariokaloja hankkinut liikkeestä, kaikki muut pörröiset ja vähemmän pörröiset kaverit on tullut kasvattajilta tai muilta harrastajilta. Viikko on asuttu yhdessä ja kaikkihan tuo pikkuluppa on hurmannut. Nyt yhdeksän viikkoisena pupu on jo täysin sisäsiistikin. Nellan kanssa ovat päässeet pintapuolisesti tekemään tuttavuutta, kumpaakaan kun ei ole leikattu. Kastrointi on siis pikku Umpalla syksymmällä edessä. Tätä "heräteostosta" tuskin tulemme katumaan. 

Kaikkien kaveri Gora

Viime viikonloppuna oli vihdoin koulutus ja testi, jota olen lähes vuosi sitten ensimmäisen kerran kysellyt. No onpahan ainakin ollut aikaa miettiä, että halutaanko tähän veneeseen ihan oikeasti lähteä. Ja vastahan toki Gorakin on ylittänyt vaadittavan kahden vuoden iän.

Eli kaverikoiratestissä käytiin sekä minä kk-koulutuksessa. Porukka oli hauskaa ja vaikka päivä oli pitkä, niin se kyllä meni yhdessä hujauksessa. 

Testissä ei Goran osalta ollut mitään ihmeellistä, se ei välittänyt mistään muusta kuin, että rapsutuksia ja silityksiä varmasti tuli. Aivan sama vaikka rollalla olisi päältä ajettu. 

Joten pikkumusta on nyt toivotettu tervetulleeksi Riihimäen seudun kaverikoiriin ja lähiaikoina aloitetaan keikkailu :) 

Klik* Kaverikoirat tuovat iloa ja elämyksiä Klik* 

Gora 2vuotta 4kk

Sairauslomaa ja remonttireiskoja

Voiko jo sanoa kesän tulleen? Virallisestihan toukokuu on kevätkuukausi, mutta kyllä tuolla ihan kesäistä jo on. Lämpöä on riittänyt ja piha kukoistaa, tosin lähinnä vuohenputkista mutta vihreää mitä vihreää ; ) Ja Nella pupu varsinkin on vuohenputkista, joita on koko etupihasta alkava pelto sekä takapihan koiratarha aivan pullollaan, aivan innoissaan koska ne ovat sen suurta herkkua. Kai niistä jotain ihmisruokaakin voisi tehdä, itseasiassa yhteen piirakkareseptiin törmäsinkin jota aijon hiukan tuunatusti testata.

Pihan kuivuminen on siirtänyt koko meidän porukan enenevissä määrin ulos ja pihalla sekä lähimetsissä tuleekin vietettyä päivittäin tunteja aikaa. Nellan olen päättänyt pitää koko kesän tarhassa vain päivät, yöksi saa rouva siirtyä sisätiloihin ja sisällähän se on ollut koko talvenkin. Nellahan on ollut Unskin kuoltua yksin. Välillä tuntuu, että se todella kaipaa lajitoveria vaikka kuinka olemme yrittäneet sille pitää seuraa ja se saa kaiken aikaa loikkia täällä muiden jaloissa kotona ollessamme. Yksinolot rouva saa viettää uudessa hienossa häkissään, jonka tilasin Zooplussalta.

 Silittelyä ja vieressä köllimistä se on taatusti saanut monen kanin tarpeiksi, mutta niin kuin olen aikaisemminkin todennut, ei me voida korvata kanikaverin seuraa. Toisaalta, olen ajatellut että Nella saa jäädä meidän viimeiseksi kaniksemme joten nuoren kaninuorukaisen hankkiminen Nellan kaveriksi ajaisi väistämättä siihen, että Nellan kuoltua olisi uusi kani taas yksin.... Koskaan ei kuitenkaan pidä sanoa ei koskaan, varsinkaan jos on vastikään liittynyt facebookissa Belgianjätit- ryhmään : D 

Koirien remuaminen on siirtynyt taas uudelle levelille, kun niillä on käytössään riekkumiseen myös etupiha peltoineen. Ja kyllä täällä telmutaankin ja juostaan kuin päättömät kanat. Hilda on poikien personal trainer joka pitää jopa laiskaakin laiskemman Goran liikkeessä. Ja niin kovasti on Gorakin revitellyt, että kaksi viikkoa sitten loppui treenit lyhyeen, kun huomasin treenatessa, että Gora ontui etustaan ja istuessaankaan ei juuri varannut painoa vasemmalle jalalle. Kotona tutkin jalat, mutta en löytänyt kuin yhden hiukan haljenneen kynnen (ydin ei ollut näkyvissä eikä kynsi ollut haljennut tyveen saakka) jonka sain itse hiottua halppis Dremelilläni siistiksi. Muuta en siltä erää löytänyt, eikä Goran ilmekään värähtänyt kun kopeloin koko koiran läpi. Lepoa siis alku hätään ja jos ei auta niin lääkäriin. Lepo on kuitenkin selvästi auttanut, joten ilmeisesti vain jotain oli venähtänyt, kolahtanut, revähtänyt tmv. No jatkakaamme koiran kyttäämistä... eikä hierojalla käyntikään varmasti pahitteeksi olisi...

Treeneistä ollaan pidetty tämän vuoksi taukoa ja ajattelinkin että lomaillaan vielä pari viikkoa. Olin suunnitellut osallistuvani Jankk:in Tokokokeeseen 11.6, mutta taidan siirtää ihan laiskuuttani avoluokan korkkaamisemmekin myöhemmälle.  Gora ei tosin oikein käsitä, kuinka emme treenaa lainkaan. Joka kerta kun astun sen kanssa ovesta ulos, se napauttaa itsensä tiukkaan kontaktiin ja kysyy, että mitäs tehtäisiin. 

Hildalle on tapahtunut jotain?! Aikuistuminen? 

Meillä aloitettiin yläkerran rakentaminen ja siellä ahertaa Hildalle täysin vierasta porukkaa. 

Stressasin (yllättäen) koko kevään, että mitä hommasta tulee, kun työmiehet siellä ryskäävät ja Hilda hepuloi kaiken aikaa. Ensimmäisenä päivänä remonttireiskat vetäisivät moottorisahalla reijän talon seinään ja Hildan reaktio oli tämä:

(Anteeksi surkea puhelinkuva!!)

Minkäänlaista reaktiota ei siis tullut, eikä tullut muiltakaan koirilta! Aivan mahtavaa!! Ainoastaan jos miesten puhetta kuuluu pihalta tai yläkerrasta, niin koirat haukkuvat. Olenkin nauranut, että rosvojen kannattaa tulla meille mahdollisimman kovaäänisesti, mieluiten vaikka seinän läpi ryskäten, mutta pitäkööt suunsa kiinni : D 

Tänään tuli kuitenkin tuokin teoria tyrmättyä. Olin jo eilen nukkumaan mennessämme jättänyt toisen ulko-ovistamme sepposen selälleen, koska tiesin herrojen tulevan tänään töihin niin aikaisin että me todennäköisesti vetäisimme siinä vaiheessa vielä zetaa ja näin minun ei tarvitsisi herätä avaamaan heille ovea (miten niin laiska). Näin todellakin tapahtui, mutta ukkelit eivät päässeet kuin autostaan ulos, kun karvainen hälyytysjärjestelmä pärähti hirveällä metelillä päälle. Se siitä nukkumisesta sitten. 

Ja sorry murtoveikot, ette tekään sittenkään pääse ihan niin helpolla.

Nyt mars Goran turkin viimeistelyyn. Herran täytyy olla siisti viikonlopun häpeningin vuoksi, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Elossa ollaan

Hui miten pitkä postaustauko, taas!
Selvästi vaivumme aina talven tullen koomaan eikä mitään kirjoitettavaa löydy, koska joka ikinen vuosi sama homma. Pahoittelut! Ulkoasullekin  pitäisi tehdä jotakin, kun oikein silmiin sattuu.
Hiljaisuudesta huolimatta on rutosti kuitenkin tullut uusia lukijoita, Tervetuloa!

Treenaaminen ei  Goran kanssa ole ollut missään vaiheessa tauolla. Viisaampien opissa ollaan oltu syksystä lähtien ja niiden neuvojen mukaan yritetty tarpoa eteenpäin.
AVO:n liikkeitä on hinkattu eniten, kun sinne kokeeseen pitäisi suunnata. Nyt vihdoin katsoin kalenterista realistiset päivät kun voitaisiin kokeisiin suunnata. Varmasti onnistuisi ennen kesäkuutakin, mutta en jaksa stressata ja pieni treenitaukokin olisi varmaan hyvä pitää. Tosin intoa ei ole pojalta puuttunut, vaan päinvastoin saan monesti tehdä kunnolla hommia, että saan pidettyä pikku-ukon hanskassa kun se on niiiiin pähkinöinä. Tavoite nyt kuitenkin on saada tämän vuoden aikana AVO:sta vaaditut ykköset.
Eniten työtä teettää tällä hetkellä perusasento ja seuraaminen, jotka ovat _todella_ rumia. En tiedä missä vaiheessa olen päästänyt ne levähtämään tuohon kuosiin, mutta töitä saadaan tehdä ennen kun tuota "osaamista" kehtaa kokeisiin lähteä näyttämään. PA on vino ja seuraamisessa edistää. Ja perusasennon vinoushan luonnollisesti sitten vaikuttaa lähes kaikkiin liikkeisiin....
Merkin kierto toimii, mutta se perusasento liikkeen lopuksi...
Nouto OK, mutta luovutusasento.
Ruutua ollaan tahkottu. Kirjaimellisesti tahkottu koko syksy ja talvi. Seisomaan pysähtyminen oli tuolle koiruudelle aivan järkyttävän hankala sisäistettävä, mutta nyt on palikat vihdoin napsahtaneet päässä ja ruutu on nyt sitten siinä. Tai se on tällä hetkellä "siinä", kun treenaamme tutuissa ympyröissä joten seuraavaksi täytyy lähteä vieraampiin maisemiin ruuduttelemaan.
Jäävät on hienoja ja napakoita, mutta siinä mättää taas sitten seuruu.
Hyppy. Tällä hetkellä herra hyppää ja se hyppää aina ja joka kerta. Mutta niinhän se teki ennen meidän sitä toista alo-koettammekin jossa se sitten päättikin, että piruako hyppäämään, kun kiertääkin voi, joten luulen että tämän kanssa tullaan olemaan vielä jännän äärellä.
Kaukoja ollaan viimepäivät väännetty urakalla mm. aina ennen ruokaa, koska pikkuherra on päättänyt alkaa liikkumaan eteenpäin liikkeitä tehdessään (kiitos minun palkkausmokani!!). Nyt näyttää hyvältä ja takapalkka toimii.

Näyttelyitä ei ole näköpiirissä. Tuskin menemme tänä vuonna ollenkaan. Herrankin olen vetänyt nakupelleksi, kun kyllästyin niin totaalisesti siihen kuivausrumbaan aina uinnin jälkeen. Ollaan siis hyvin säännöllisesti, lähes viikottain käyty uimassa ja siihen kuivaamiseen saa kyllä ihan mukavasti uppoamaan aikaa jopa uimalan hyvillä kuivaajilla.  Ja auta armias, jos johonkin jäi vähän kosteutta, niin sehän on tuo meidän pohjavillapainajainen samantien umpitakussa.

Neiti Hiltunen ja Hemuli viettävät kotikoiran elämää pientä tottistelua lukuunottamatta. Tai Hemuli ei kyllä edes tottistele. Kunhan lumet häipyvät metsästä niin molempien kanssa olisi taas tarkoitus jälkimetsään lähteä.


Toukokuussa suuntaan vajaan viikon minivaellukselle. Vielä on suunnitteluvaiheessa otanko mukaan Hildan vai Goran, vaiko ehkä molemmat. Hemuli ei mukaan pääse, koska sille tulee kylmä. Hyvinhän se viime vuonna samaan aikaan tehdyllä vaelluksella päivisin pärjäsi, mutta yöt oli palttoosta huolimatta yhtä tutinaa. Luulen kylläkin, että Hemppa on varsin tyytyväinen saadessaan jäädä ainokaiseksi tänne kotio.

Sitten surullisia uutisia : (
Kamera on rikki joten kuvia ei ole ja tuskin hetkeen tuleekaan. Täytyisi ottaa oikein asiakseen tutkia, mikä siinä on ongelmana, mutta aina se unohtuu kun olen sen tuonne kaapin perukoille tunkenut. Josko vaikka tällä viikolla. Viimeistään ensi  ; )